Vuoden ekat festarit ja päivä toisensa perään rentoutumista

torstai 13. maaliskuuta 2014
Sijainti: Koh Lanta, Thaimaa
Aika Thaimaassa on kulunut täysin laiskotellessa ja päivät menevät suurinpiirtein seuraavasti: aamulla ylös kahdeksan maissa ja aamupalan jälkeen hotellin altaalle. Siinä sitten uidaan ja otetaan aurinkoa, välillä istuskellaan varjon alla kuumaa keskipäivän aurinkoa paossa ja selaillaan nettiä. Käydään mahdollisesti rannalla kävelemässä tai Kimmo saattaa käydä snorklailemassa. Illalla suihkun kautta joko hotellin beach bbq ruokia syömään tai tuktukilla kaupungille ravintolaan ja kauppoja kiertämään. Ja sitten seuraavana päivänä sama uudelleen...



Lauantaina päätimme poiketa kaavasta ja laittautua (pah) festarikuntoon. Koh Lantan saarella on meneillään vuotuisat Laanta Lanta- festivaalit, joita juhlitaan vanhassa kaupungissa. Lauantaina lähdimme siis festaroimaan, minä laitoin ihan puuteriakin. Matka vanhaan kaupunkiin kesti puolisen tuntia. Mennessä oli vielä valoisaa ja näimme matkalla kivasti maisemia tuktukin lavalta. Matkalla näkyi paljon lehmiä, kanoja, NORSU(!) ja paikallisten asutuksia. Luin jostakin, ettei Thaimaata luokitella kehitysmaaksi vaan kehittyväksi ja maa itse antaa kehitysapua naapurimaille. Paikallisten asuinoloja katsellessa tätä oli vaikea uskoa. Asunnot olivat melko huonokuntoisia ja ihmisiä oli paljon. Varsinkin lapsia näkyi istuskelemassa asuntojen edessä, keikkumassa aikuisten olkapäillä ja kävelemässä tai ajamassa mopoa tien reunassa. Ja nämä olot luultavasti olivat vielä koko maan mittakaavassa oikeinkin hyviä, olivathan asunnot asfaltoidun pääkadun varrella ja niissä oli jopa sähköt. En kuitenkaan voinut olla miettimättä, että lähtevätkö nämä lapset asutuksistaan maanantaiaamuna kouluun tai pystyvätkö perheet vaikuttamaan elämäänsä siten, että halutessaan voisivat lähteä lukemaan itselleen korkeakoulututkinnon? Kuinka erilaista elämä voikaan olla.







Perille saavuttumme tuktuk-kuskimme jätti meidät markkinakadun päähän, josta lähdimme kiertelemään aluetta. Kiersimme ensin koko vanhan kaupungin, jonka jälkeen ostelimme kadun varsilla olevista kojuista ruokaa. Kyllä, uhmaamme mahatautia toden teolla. Kävimme myös katsomassa festarilavan tapahtumia ja esityksiä. Ei ehkä ihan perinteiset festarit, mutta oli kiva katsella paikallisten tanssiesityksiä.











Kimmo on käynyt uudelleen thaihieronnassa ja vielä kerran vähän hieronnassa. Minä olen käynyt aromaterapeuttisessa hieronnassa sekä mani- ja pedikyyrissä. Ja kynsien kohdalla oli jo aikakin. Kynnet on aina ollut meikäläisen pravuuri ja vaikka välillä (esim. nyt) kulmat on jäänyt nyppimättä, enkä todellakaan tiedä mikä on bb-voide (nyt on ilmeisesti jo olemassa joku cc-voidekin huh!), olen aina huolehtinut, että kynnet on kunnossa. Reissulle pakatessa minulla oli ihan todellinen minipakkausvaihe, josta olen kuitenkin ollut täällä reissun päällä enemmän kuin kiitollinen. Lähdin meinaan yhdeksän viikon reissulle alle kymmenen kilon rinkan kanssa. Päätin pakatessa, etten tarvitse kynsilakkaa ja kynsilakanpoistoainetta mukaan reissuun ja kynnet on kyllä olleet aika kärsineet. Nyt olikin sitten jo aika hoivata niin varpaiden kuin sormienkin kynsiä. Okei, ehkä väri olisi voinut olla astetta hillitympi, tämä väri ei ehkä istu Suomen maaliskuuhun. Pakko varmaan käydä uudelleen vielä lakkauttamassa kynnet ennen kotiinpaluuta...



Facebookin puolella kerroinkin jo lyhyesti liskoepisodista, mutta voisin siitä vielä täällä kirjoittaa tarkemmin. Olemme olleet tässä hotellissa nyt puolitoista viikkoa. Hotellin ympäristössä, ulkoseinissä, lampuissa ja oikeastaan kaikkialla Thaimaassa on paljon liskoja. Maanantaiaamuna kun nousin ja olin menossa vessaan, sinne oli yön aikana eksynyt pieni lisko, joka päätti pelottaa minut ulos vessasta hyppäämällä seinästä lattialle pääni vierestä juuri kun olin astumassa vessaan. Kyseinen kaveri oli kuitenkin sen verran pieni, ettei se, varsinkaan paettuaan lavuaarian alle, juurikaan saanut pulssia nousemaan vessaan mennessä. Illalla kun tulimme syömästä, oli suuri lisko röyhkeästi makuuhuoneen seinässä meitä vastassa. Ja hyi olkoon kun se huomasi meidät ja alkoi paniikissa sinkoilla ympäri huonetta salaman nopeudella. Kävin hakemassa respasta naisen, joka aseineen (luuta ja pyyhe) tuli häätöavuksi. Lisko kuitenkin löysi jonkun kolon, jonka kautta se poistui huoneestamme, sillä sitä ei ole näkynyt. Ja sitä on kyllä etsitty. Näiden kahden liskon jälkeen alkoi pinna jo kiristyä liskojen suhteen ja halusinkin Kimmon tekevän perusteellisen tutkimuksen vessaan, ennen kuin suostun sinne menemään. Hetken jo mietin mahdollisuutta olla käymättä enää Thaimaassa vessassa, mutta viikko taitaa olla hiukan liian pitkä aika. Kimmo sitten koputteli, kurkki ja liikutteli vessan nurkkia ja mahdollisia piilopaikkoja minun ohjeistaessa toimintaa vessan ovelta. Minä: "Liikuta vielä tuota roskista, jos se on mennyt sinne alle", Kimmo: "Sun jaloissas on lisko". Jep, siinä se oli ja ihan piruillakseen meni vielä koskemaan jalkaani. Muutaman sekunnin murto-osan jälkeen minut löysi huutamasta sängyn päältä. Ulkona en juurikaan ole liskoista välittänyt, mutta omalle reviirille ei niillä kyllä ole asiaa. Päätin googlettaa Thaimaan liskon, ties mitä tauteja levittävät tai syövät varpaat ja vaatteet yöllä. Googlettelun tuloksena liskot ovat kuitenkin pelkureita ja täysin vaarattomia ja minä tyhmä, kun en ymmärrä kuinka hyvä asia on, että lisko on huoneessa, se pitää kaikki ötötkät kerta poissa. Joku oli vielä ihanasti kirjoittanut, kuinka ei Suomen rajojen ulkopuolelle kannata lainkaan lähteä, ellei toivo liskoa huoneeseensa tai kehtaa niitä vielä mennä pelkäämään. Sori vaan, täällä ollaan jo pitkälle kahdeksatta viikkoa, eikä varmasti toivota liskoja huoneeseen jatkossakaan.



Lähetimme koko reissultamme vain kaksi korttia, minun isovanhemmilleni. Uskomme muiden matkastamme kiinnostuneiden seuraavan sitä täältä blogista. Ja toivon, että blogista on saanut enemmän irti matkastamme, kuin mitä korttiin olisi mahtunut kirjoittamaan. Haluamme kuitenkin lähettää kaikille terveisiä matkaltamme, jonka aikana olemme nauttineet kaikesta mitä vastaan on tullut.

Thaimaa ja paikoilleen jäämisen vaikeus

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Sijainti: Koh Lanta, Thaimaa
Thaimaa valikoitui jotenkin itsestäänselvyytenä yhdeksi maaksi kaukomatkallemme, se kun on siinä nurkilla. Lisäksi tuntuu, että monet kaverit tai vähintään kaikkien kavereiden joku kaveri on siellä ollut ja lähes aina maasta puhutaan pelkkää hyvää. Odotuksia maan suhteen olivat lämpö, rauha, ranta, halvat hinnat ja pieni luksus. Olimme nimittäin miettineet, että Thaimaa voisi olla se häämatkaosuus matkastamme. Uudessa-Seelannissa kuuden hengen dormissa, molemmat eri puolilla huonetta kerrossängyn yläsängyissä kuorsausta kuuntelemassa, ei ehkä ole ihan perinteisin ajatus häämatkasta. Thaimaa olisi täydellinen päätös lomalle, ei tehdä mitään, ollaan vaan ja nautitaan. Ainut mikä maassa mietitytti, oli turismi ja sen mukanaan tuomat asiat, kuten kaupittelu, huijaukset ja turistihinnat. Eniten kuitenkin mietitytti, että näkeekö sitä maata ja kulttuuria ollenkaan sen turisteille rakennetun härdellin läpi, vai onko koko maa yhtä ping pong-show:ta, täydenkuun partyja ja länsimaisia ruokapaikkoja. Jonkun verran tietty kaupunkivalinnalla pystyisi asiaan vaikuttamaan (eli unohdetaan Phuket ja Pattaya).

Saavuimme Thaimaahan yöllä kello yksi ja lentokenttähotellin kanssa sovittu kyyti oli odottamassa siellä missä pitikin. Hotellille saavuttuamme menimme suoraa nukkumaan. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen alkoikin suunnittelu, mitäs täällä nyt sitten tehtäisiin. Sen me olimme jo päättäneet, että Bangkokiin emme jäisi. Sen verran oli uutisissa ollut puhetta aseellisista yhteenotoista, kranaateista ja pommeista, että vaikka hyvin epätodennäköisesti sellainen kohdalle osuisi, niin päätimme pelata varman päälle. Lisäksi kun hakusessa oli sitä rantaa ja rauhaa, niin niitä kumpaakaan ei Bangkokista löytäisi. Lähdimme hotellilta taksilla kohti bussiasemaa, josta lähtisimme yön yli bussilla kohti etelää. Taksimatka kesti ruuhkien vuoksi melkein kaksi tuntia, mutta hintaa sillä oli mittarilla laskutettuna, moottoritiemaksuineen ja tippeineen vain 13 euroa. Kuskina toimi mies, jonka englannin kielen taito oli valitettavasti todella huono. Mies kovasti yritti kyllä jutella ja kysellä kaikkea meiltä. Ja mekin olisimme mielellämme vastailleet ja kyselleet häneltä, mutta yhteistä kieltä ei vain löytynyt. Yhdessä vaiheessa hän soitti jonkinlaiseen palvelunumeroon, josta meille tulkattiin miehen puhe. Mies halusi pahoitella sitä, että matka ruuhkien vuoksi kestää niin kauan ja tämän vuoksi soitti palvelunumeroon. Tässä kohtaa minulle tuli olo, ettei puheet thaimaalaisten vieraanvaraisuudesta taida ihan tuulesta temmattuja olla. Bussiasemalta ostimme liput Krabille, johon matkustimme yön yli. Olimme vakaasti päättäneet Australian jälkeen, ettemme matkustaisi enää yön yli bussilla, sillä nukkumisesta ei vain tule mitään, mutta mistä sitä itsensä taas löysikään. Kävimme bussiasemalla syömässä ja rakastuimme thairuokaan, vitsi mitä makuja! Bussi lähti puoli kahdeksalta ja kyseessä oli Thaimaassa hyvin yleinen VIP-bussi. Heti aluksi meille jaettiin peitot ja matkaevästä (vettä, joku pulla?, pähkinöitä ja mehua). Hierontaominaisuuden omaavat penkit sai lähes makuuasentoon. Uni tulikin melko pian Bangkokista lähdön jälkeen ja ensimmäistä kertaa yön yli kestävällä bussimatkalla voi sanoa nukkuneensa oikeasti. Matkalla oli yksi pysähdys ja muutaman kerran otettiin lisää ihmisiä kyytiin. Kuski ajoi todella rauhallisesti ja tiet olivat mielestäni hyvässä kunnossa, tai ainakaan bussi ei heilunut niin, että se olisi haitannut nukkumista. Aamulla, ennen kuin olimme perillä, meille jaettiin kosteuspyyhkeet ja kahvia. Hintaa bussimatkalla oli reilu 20 euron per henkilö, joka on mielestäni melko edullinen, sillä säästimme siltä yöltä hotellin hinnan.



Krabi Townin bussiasemalle päästyämme kello seitsemän aamulla otimme (aivan ylihintaisen) taksin Ao Nangilla sijaitsevalle hotellillemme. Kävimme hotellilla aamupalalla ja painuimme altaalle. Ja siinä se päivä kuluikin uiden ja aurinkoa ottaen, relaten. Kävimme vain välissä lounaalla. Lonely Planet suosittelee alueelta kahta ravintolaa ja toteaa, ettei Ao Nangissa ole kuin korkeintaan keskitasoisia länsimaisia ravintoloita. Ne vähäisetkin Thairuokaa tarjoavat paikat ovat muokanneet makuja länsimaisten suuhun sopivimmiksi. Sääli. Kysyimme lounaalle lähtiessämme vielä hotellin respasta, että mistä löytäisimme thairuokapaikan. Työntekijä vastasi heti, ettei sellaisia oikein ole. Pitkään mietittyään hän kertoi suunnan, josta saattaisi löytyä. Päätimme kuitenkin mennä lounaalle Lonely Planetin suosittelemaan paikkaa, joka osoittautui nappivalinnaksi. Itse söin jotakin kanaa ja riisiä ja Kimmo perinteisen Pad Thain ja molemmat olivat todella hyviä (eikä tarvinnut laittaa ketsuppia päälle, vaikka sitä pöytään tuotiikin). Illaksi valittu ruokapaikka ei ollutkaan enää niin ihmeellinen, vaikka tarkoituksella tilasimme thairuokaa. Pyrimme syömään paikallista ruokaa aina kuin mahdollista ja niin kauan kuin maistuu, sillä kyllä me ranskanperunoita ja pizzaa saamme Suomestakin. Ao Nang on turistikaupunki ja illalla ruokailun jälkeen alkoi taas ahdistus ja pinnan kiristyminen siihen, kun joka luukusta huudeltiin jotakin: "Massaaaaaaaaggee" "tuktuktuktuktuk" "taxitaxi" "terveterve, mita kuuluu?" ja sokerina pohjalla "mita jaba duunaa?". Kääk!! Kivannäköisiä vaatteita olisi ollut liikkeissä, mutta en pystynyt enää menemään lähellekään, kun tiesin jonkun hyökkäävän heti kimppuun ja sitä seuraisi tinkaamisrumpa. Edelleenkin Turkki pitää kärkipaikkaa ärsyttävimmän ja ahdistavimman kaupustelupaikan listalla, mutta eipä olostaan nauttimaankaan pystynyt, kun koko ajan joku on tarjoamassa jotain esitettä tai palvelua. En oikein edes ymmärrä miksi minulla menee tällainen niin ihon alle. Miksi en vain voisi ajatella ihmisten tekevän työtään omalla tavallaan.





Lauantaiaamuna nousimme seitsemältä (kyllä, eikä tehnyt edes pahaa) ja menimme aamiaisen jälkeen heti altaalle. Keskipäivällä aurinko on niin polttavan kuuma, että silloin on pakko hakeutua varjoon. Tämän vuoksi auringonpalvonta alkoikin heti kun ensimmäiset säteet hotellin edessä olevan vuoren takaa osuivat altaalle. Illalla menimme jälleen ulos syömään ja kävelimme pitkin Ao Nangin rantaa auringon laskiessa. Ao Nang oli ihan kiva välipysähdys, mutta kaksi yötä siellä oli meille riittävän pitkä aika. Emme missään vaiheessa harkinneet jäävämme sinne pidemmäksi aikaa. Hotelli, jossa kaksi yötä yövyimme oli oikein kiva. Miinuspuolena se, että hotelli kuuluu jonkun suomalaisen matkanjärjestäjän pakettimatkavalikoimaan, eli suomalaisia riitti. Tämä ei meitä kuitenkaan haitannut, sillä olimme hotellissa tosiaan vain sen kaksi yötä ja toisaalta oli ihan kivakin jutella suomeksi ja kuulla suomen kieltä. Hotellissa meidän varaamaamme huonetta ei enää ollut vapaana, joten saimme ilmaiseksi "upgraden" parempaan huoneeseen, jossa oli poreamme ja ihana suihku ulkona.











Sunnuntaiaamuna meidät noudettiin hotellilta suurella kuorma-autolla, jonka lavalla istuimme kun ajoimme satamaan, josta lautta kohti Koh Lantan saarta lähti. Lautta oli oikein siisti ja matka kesti reilu kaksi tuntia. Istuimme aluksi sisällä, mutta päätimme kuitenkin siirtyä kannelle istumaan. Siellä me istuimme koko matkan roikottaen jalkoja laidan yli ja annoimme merituulen puhaltaa päin kasvoja ja viilentää keskipäivän kuumaa auringonpaistetta. Meri oli tyyni, eikä lautta juurikaan heilunut. Näimme matkalla lentokaloja ja yhden suuremman kalan, joka ainakin muistutti jotakin pienehköä haita.







Satama Koh Lantalla ei missään nimessä ollut erityisen toimiva. Kaikkien tuli maksaa saaren siistinäpidosta 10 bahtin maksu ja kun satamaan saapui samaan aikaan satoja ihmisiä oli ryysis taattu. Siihen kun vielä lisättiin taksikyytiä kaupustelevat ihmiset niin homma oli aika kaaosta. Olimme päättäneet mennä ensin syömään ja ottaa vasta sen jälkeen taksin hotellille. Tämä oli hyvä päätös, sillä taksikyyti satamaryysiksestä olisi erään kaupustelijan kautta maksanut 350 bahtia ja lopulta ruokailun jälkeen löysimme moottoripyörätuktukin pääkadulta, joka kuljetti meidät hotellillemme 150 bahtin hintaan. Tässäkin oli vielä 50 bahtia liikaa, sillä tämän jälkeen olemme kulkeneet kaupungin ja hotellin välistä matkaa taksilla tai tuktukilla 100 bahtilla (2,30€). Sen olemme päättäneet olevan ihan sopiva hinta parin kilometrin matkasta, emmekä ole lähteneet summaa edes tinkaamaan.











Hotellimme Koh Lantalla on ihana. Ei mikään ketjuhotelli, vaan yksityisessa omistuksessa oleva persoonallinen hotelli noin kahden kilometrin päässä kaupungista, johon lautat tulevat. Hotellilla on bungaloweja ja me yövymme bungalowissa, jossa on kaksi asuntoa (hyvää harjoitusta matkan jälkeen alkavaan paritaloelämään). Ja hotelli on aivan rannalla. Se sijaitsee kapeassa kohdassa saarta, joten päätä kääntämällä näkee meren kummallakin puolellaan. Vaikka tällä hotellilla on ehkä kaksikymmentä bungaloweja, ei täällä kuitenkaan ole ihmisiä liikaa. Hotellin henkilökunta on erittäin ystävällistä ja täällä työntekijöiltä irtoaa turisteille hymyjä, vaikka muuten joka paikassa kerrotaan Thaimaan eteläosissa vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden kadonneen kokonaan. Kävimme sunnuntai-illalla kaupungilla syömässä. Kaupunki on todella viihtyisä ja muodostuu rantakadusta, jossa on ravintoloita ja pääkadusta, jossa on kauppoja, sekä muutamasta pienemmästä kujasta. Kaupoissa sai katsella kaikessa rauhassa, eikä kukaan huudellut tai tyrkyttänyt mitään. Tämän vuoksi sainkin ostettua itselleni housut, hintaa alle kuusi euroa (jälleen sellaiset ohuet löysät housut, toivottavasti sellaiset ovat ensi kesän kuumin hitti, sillä minulla ei ainakaan muita vaatteita ole. Ja mikäli nämä eivät ole ensi kesän kuuminta muotia niin pahoittelen kanssani liikkuvilta epämuodikasta lookkiani, sillä aion todellakin pitää näitä). Kimmo osti itselleen snorkkelin, joka osoittautui ihan maanantaiversioksi, mutta onneksi joku oli joskus hotellille jättänyt oman snorkkelinsa, joten Kimmo pääsi snorklailemaan.











Kuten sanoin, hotelli on ihana ja ihan kohtuuhintainen. Ei todellakaan maan halvin, mutta ei meidän häämatkalla sellaista tarvitse metsästääkään. Ei mitään moitittavaa, emmekä kaipaa mitään lisää, silti huomasin tekeväni suunnitelmia, kuinka muutaman päivän päästä menisimme seuraavaan kylään saarella ja sitten muutaman päivän päästä voisi taas siirtyä seuraavaan paikkaan ja sitten voisi yön tai pari olla jossakin pienemmällä saarella, ja pitäsikö kuitenkin mennä vaikka vielä Khao Lakille tai Koh Samuin saarelle, harmi vaan kun joutuu tästä hotellista lähtemään kahden yön jälkeen. Vai mitä jos olisikin tässä hotellissa vielä pari yötä, pah, eeei kai me nyt melkein ekaan paikkaan voida jämähtää... Hetkinen, nyt stoppi! Meidän oli tarkoitus tulla Thaimaahan rentoutumaan, eikä tekemään mitään koko maan kattavaa tutkimusmatkaa. Kun kerran nyt tässä on niin hyvä olla, että välillä saa itsensä kiinni vain tuijottamasta merta ja hymyilemästä, niin miksi täältä pitäisi lähteä? Jotenkin on jäänyt päälle tuo suunnitelmien tekeminen ja koko ajan paikasta toiseen siirtyminen, että äkkiä paikoilleen jääminen onkin se vaikein juttu. Tulee vähän kuin huono omatunto, kun tuntuu parhaalta vain maata hotellin uima-altaalla, vaikka nyt pystyisi näkemään ja kiertelemään maata. Onko näin lupa tehdä ja tuhlaammeko me lomaamme kun täällä nyt vain makoillaan vaikka olisi niin paljon nähtävää. Kävimme maanantaina pitkään keskustelua asiasta ja teimme tiistaiaamuna ratkaisun. Otimme hotellihuoneen täältä sunnuntaihin asti, eli olisimme yhteensä viikon täällä. Silti meille jää vielä kuusi yötä vietettäväksi Thaimaassa ihan missä vain. Olo on jotenkin tosi rauhallinen nyt. Odotan jo, että altaalla makaaminen alkaisi tuntua vähän tylsältäkin, vielä ei ole tylsistymisestä tietoakaan.

Mitä me sitten olemme täällä pikku paratiisissamme tehneet? No me olemme kävelleet rannalla muutamaankin otteseen. Ranta on hienohiekkainen, kirkasvetinen ja muutaman sadantuhannen ravun koti. Laskuveden aikaan, eli aivan aamulla ja illalla pieniä rapuja vilisee pesiinsä kun rannalla kävelee. Kimmo on käynyt snorklailemassa lähellä olevan niemen kärjessä ja nähnyt siellä ainakin joitain kaloja ja rapuja. Maanantai-illalla istuimme hotellin järjestämässä bbq-illassa rannalla syöden ja Chang-tuoppeja tuhoten. Ai niin ja uskaltauduin thaihierontaan, jota olin kyllä halunnut testata, mutta pelkäsin hieman mitä toimituksen aikana tapahtuisi ja lisäksi meikäläisen kipukynnys ei ehkä ole kaikkein korkein. Maanantaina, kun kävelimme rannalla, pysähdyimme katsomaan hotellin oman hierontapaikan hinnastoa ja päätimme mennä yhdessä hierontaan. Hieronta tapahtui ulkona rannan vieressä, avoimessa, bambuista valmistetussa laavussa patjan päällä. Hieronta oli kyllä mielenkiintoinen, koskaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu ja hierojalle hieronta oli ainakin ihan kokovartalotyötä. Välillä hieroja istui päällä, välillä seisoi ja toisinaan varasi painonsa käsillään päälle. Välillä hän istui lattailla ja piti jalkaa sylissään. Raajoja väännettin sellaisiin kulmiin ja asentoihin, että välillä hirvitti. Hieroja käytti hierontaan jalkojaan, käsiään, sormiaan, kyynärpäitään ja lähes koko kroppaansa. Lopuksi tietty se pelkäämäni liike, missä hieroja on istuvan hierottavan takana ja kiertoliikkeellä vääntää kumpaankin suuntaan. Mikään ei kuitenkaan sattunut ja jälkeenpäin olo oli hyvä, että kyllä se englantia alle kymmenen sanaa puhuva hieroja hommansa osasi. Hintaa kahdella tunnin hieronnalla oli alle 14 euroa ja olen nähnyt paikkoja, jotka tarjoavat hierontoja halvemmallakin. Hinnalla ei siis ole näitä hierontoja pilattu.

Vajaa kaksi viikkoa reissua jäljellä, toivottavasti siellä Suomessa kevät tekee jo kovasti tuloaan.

Viimeiset hetket Uudessa-Seelannissa

lauantai 1. maaliskuuta 2014
Sijainti: Ao Nang, Krabi, Thaimaa
Owakasta matka jatkui itärannikkoa pitkin parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Dunediniin. Dunedin on noin 130 000 ihmisen asuttama kaupunki, joka oli levittäytynyt suurelle alueelle. Kaupungin keskusta muodostui erikoisesti sisäkkäisten rinkuloiden muotoisista kaduista ja näiden poikkikaduista. Kaupunkia oli melko hankala hahmottaa tämän vuoksi. Dunedinissa meidät valtasi ihan totaalinen reissuväsymys ja kapungista ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Vietimme suurimman osan ajasta hostellilla. Kävimme kuitenkin autolla katsomassa Otago Peninsulassa, jossa pitäisi olla pingviinejä. Sinipingviinejä ei kuitenkaan päässyt katsomaan kuin rahaa vastaan ja illat olivat sen verran sateisia, ettei sinne tullut mentyä. Keltasilmäpingviinejä olisi kyllä nähnyt ilmaiseksi, mutta Otago Peninsulaan ajaa melko kauan ja siinä vesisateessa se hostellihuone houkutti enemmän. Ajoimme myös lähellä sijaitsevaan satamaan katselemaan maisemia ja siinä ne meidän kahden päivän tekemiset Dunedinissa melkein olikin. No välillä näinkin. Sai taas kerättyä uutta energiaa, sillä seuraavaksi suuntasimme noin 10 000 asukkaan Oamaruun. Ajomatka oli jälleen hyvinkin siedettävä, vain reilu pari tuntia. Hyvin levänneinä ja jouten oloon kyllästyneinä ryhdyimme tutkimaan Oamarua, jossa vietimme kaksi yötä.





Sunnuntaina heti saavuttuamme suuntasimme Oamarun infopisteelle selvittämään mitä kaupungissa voisi tehdä. Päätimme heti infopisteeltä poistuttuamme ajaa läheisille viinitiloille jälleen maistelemaan viinejä. Noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Waitaki Valley on melko uusi viinialue ja vain kahden tilan viinejä oli mahdollista päästä maistelemaan. Ensimmäisenä suuntasimme vanhaan postitoimistoon, jossa Ostlerin viiniila järjesti maisteluitaan. Saimme maistettavaksemme kahta eri Rieslingiä, yhtä Pinot Grisiä, kolmea eri Pinot Noiria ja vielä lopuksi yhtä Rieslingiä, jota sitten ostimmekin pullollisen. Rieslingit vetivät tällä kertaa pisimmän korren tämän tilan viineistä.



Jatkoimme matkaa Kurowin viinitilalle, josta kymmentä dollaria vastaan sai valita viisi viiniä maistettavaksi. Lopulta maistoimme kuitenkin kuutta viiniä. Ensin työntekijä kertoi viineistä, joita olikin pitkälle toista kymmentä. Valitsimme maistettavaksemme kahta eri Rieslingiä, jotka olivat molemmat todella hyviä. Tämän jälkeen maistoimme Chardonnayta ja Pinot Grisiä, jotka olivat myös hyviä, mutta jälleen täytyy sanoa Rieslingien olleen parempia. Lopuksi saimme maistettavaksemme kahta jälkiruokaviiniä, jotka sopivat työntekijän kertoman mukaan erityisen hyvin juustojen kanssa ja tämän pystyi hyvin kuvittelemaan. Vaikka molemmat maistamamme Rieslingit olivat todella hyviä ja hinnaltaankin vielä suht kohtuullisia, emme näitä kuitenkaan ostaneet, sillä aika Uudessa-Seelannissa alkoi käydä vähiin ja takapenkillä oli jo yksi pullo, joka pitäsi saada juotua.





Viininmaistelu oli jälleen hieno kokemus, mutta kyllä Marlboroughin viinialueella tunnelma oli parempi. Yhden päivän aikana ei vain siellä niin kauhean moneen paikkaan ehtinyt ja varsinkin kun piti olla vielä ajokuntoinen. Waitaki Walleyssa pellot eivät olleet nähtävillä tai ympäröineet tiloja, kuten Marlboroughissa.

Viinimaistelun jälkeen ajoimme takaisin Oamaruun alueelle, jossa sinipingviiniyhdyskunta pesii. Sinipingviineille oli alueelle rakennettu pesiä ja alue oli aidattu, mutta muuten pingviinit pystyvät menemään ja tulemaan niin kuin haluavat. Eikä alueelle päässyt kuin maksua vastaan. Ostimme illaksi liput, jotta pääsisimme katsomaan kun sinipingviinit palaavat, koko päivän merellä metsästettyään, takaisin maalle. Päätimme samalla maksaa itsemme myös päiväkierrokselle, jossa pääsi kiertelemään alueelle, jossa pesiä oli ja katsomaan sellaisen putken läpi muutamaan pesään. Sinipingviinit alkavat näihin aikoihin luomaan uutta sulkakerrosta, jonka vuoksi niitä on päivisinkin pesissä. Ja kyllä niissä pesissä pingviinipariskuntia olikin paikalla. Sinipingviini on pienin pingviinilaji ja kooltaan ne ovatkin vain 30 cm korkeita ja painavat noin kilon. Illalla kello kahdeksan maissa palasimme alueelle ja pääsimme istumaan katettuun katsomoon ja odottamaan pingviinien saapumista. Kahdesta katsomosta olimme valinneet katsomoon, jota lähempää pingviinit kulkevat. Ja se oli kyllä nappivalinta, pingviinit kulkivat vain muutaman metrin päästä. Yli-innokkaina olimme ensimmäisinä paikalla ja saimme katsomosta hyvät paikat. Ennen kun pingviinit tulivat kerrottiin meille paikan muutama sääntö: 1. Ei kuvia tai videoita kameralla, kännykällä tai tabletilla, ei millään 2. istukaa paikallanne, älkää seiskö ja estäkö muita näkemästä ja 3. Olkaa hiljaa, älkääkä millään tavalla häiritkö pingviinejä. Helppoa, eikö? Eheii! Eräät venäläisnaiset olivat kuin parhaallakin teehetkellä höpötellen ja naureskellen niin, etteivät aina edes huomanneet pingviinejä. Lisäksi tietty tämä ihmisten suunnaton halu ilmoittaa, että juuri minä huomasin pingviinin (olinko eka?). Ja sitten oli tietty eräs japanilaisnainen, joka vähän väliä kävi ihan vain kurkkaamassa joko seuraava pingviini olisi tulossa. Eli käveli penkkirivin päästä aidan viereen estäen kaikkien muiden näkyvyyden ja palasi takaisin paikalleen selostamaan näkemäänsä. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Onneksi pingviinit olivat ihan supersööttejä, koska muuten tämä tilaisuus olisi ollut vain ärsyttävä. Ja siitä kuvienottokiellosta. Kuvien ottaminen on kielletty sen takia, että salama häiritsee ja säikäyttää pingviinit. Ilman salamaakaan ei saanut kuvata, sillä sitten joku huomaisi, että toisella on kamera ja kuvittelisi kuvaamisen olevan sallittua ja alkaisi läiskimään salaman kanssa niitä kuvia. Meillä ei siis ole kuvia sinipingviineistä, näimme kuitenkin yhteensä yli 50 pingviiniä. Lähdettyämme ja autolle saavuttuamme piha-alueellakin oli pingviinejä. Ilmeisesti kaikki juuri kerrottu oli ihmisiltä päässyt unohtumaan, sillä ihmiset menivät muutaman metrin päähän pingviineistä ja räiskivät salamalla kuvia. Me katsoimme hetken touhua ja yritimme hyvän matkan päästä saada ilman salamaa muutaman kuvan, mutta eipä niistä tullut mitään.





Toisena päivänä Oamarussa kiertelimme kaupunkia ja varsinkin vanhaa kaupunginosaa, joka oli täynnä museoita, gallerioita, käsityöpajoja ja kahviloita. Liiketilat oli remontoitu vanhoja rakennuksia kunnioittaen ja tunnelma oli saatu todella hienoksi. Alueella olisi päässyt myös erääseen paikkaan maistelemaan whiskejä, mutta ainakaan minulle ei olisi uponnut, joten jätimme välistä. Kimmo käväisi myös parturissa. Paikan pitäjä, reilu 50-vuotias Ali, saksi alle vartissa kimmon tukan uuteen, kevyempään, uskoon.















Oamarussa on oma juustotehdas, Whitestone, jonka yhteydessä on kahvila. Juustot ovat allekirjoittaneelle suuri intohimo, enkä keksi nopeasti mitään ihanampaa kuin kylmänä ja sateisena iltana sytyttää kynttilöitä ja asettaa kaupasta harkiten valitut juustot kauniisti lautaselle rypäleiden ja omenasiivujen kanssa. (Ei tätä nyt ihan jokaisena kylmänä ja sateisena iltana harrasteta kuitenkaan, jos joku ehti epäillä) Tottakai niitä paikallisia juustoja piti Oamarussa päästä maistamaan. Valitsimme maistettavaksemme juustolautasen, jossa juustojen lisäksi oli hilloa, rypäleitä, omenaa, päärynää, patongin siivuja ja keksejä. Lautasella oli palat kuudesta eri juustosta ja omaan makuuni sopi parhaiten paikan ihana Brie. Sen lisäksi oli lampaanmaidosta valmistettua juustoa, paikan palkittua sinihomejuustoa, pitkään kypsytettyä cheddaria, kermajuustoa ja yhtä paikan omaa vahvanmakuista juustoa, jota en saa sopimaan mihinkään suomenkieliseen juustokategoriaan.





Illalla päätettiin lähteä vielä ulos syömään ja kun Lonely Planet kertoo kaupungista löytyvän ehkä maan parasta ja ainakin tuoreinta sushia tarjoava ravintola, niin minnekäs muualle sitä menisi syömään. Otettiin molemmat lohinigirejä ja yhteiseksi katkarapu- sekä lohi-avokadomakeja. Makit olivat niin suuria, että syöminen oli osittain hankalaa, mutta en ole ikinä syönyt niin hyvää sushia. Ei turhaan tätä paikkaa Lonely Planetissa kehuttu. Paikka olikin ihan täynnä, vaikka sijainti ei ollut paras mahdollinen, sillä ravintola sijaitsi hieman ydinkeskustan ulkopuolella.

Oamarusta lähdimme aikaisin aamulla ajamaan Akaroaan, joka sijaitsee 90 kilometriä Christchurchista, ajoaika oli reilu neljä tuntia. Akaroa on pienehkö vanhan kraaterin pohjalla oleva ranskalaishenkinen kaupunki. Kaupungissa on satama, merelle johtavassa puokamassa. Me olimme valinneet Akaroan reitillemme vain ja ainoastaan delfiinien takia. Alueella on mahdollista nähdä harvinaisia, maailman pienimpiä delfiinejä, joiden englannin kielinen nimi on Hector's dolphin. Olimme ostaneet liput veneretkkelle, jonka aikana delfiinejä pitäisi näkyä. Ilma ei taas ihan ollut puolellamme, mutta ei onneksi satanut. Ajelimme poukamaa pitkin katsellen matkan varrella olevia maisemia ja lintuja. Delfiinejä ei vain näkynyt millään, emmekä me enää jaksaneet juurikaan innostua kallioiden päällä tirsoja vetelevistä hylkeistä, joita näkee Uudessa-Seelannissa lähes kaikkialla. Kunnes vihdoin vedessä alkoi näkyä eviä. Ei kuitenkaan läheskään samassa määrin kuin Kaikourassa, jossa meitä ympäröi kymmeniä delfiinejä. Alle kymmenen delfiiniä uiskenteli vedessä tullen välillä lähelle venettä ja toisinaan pysytellen kauempana. Yksi delfiini intoutui näyttämään taitojaan ja teki kaksi huikeaa hyppya veneen edessä. Muuten delfiinit uiskentelivat hitaasti ja rauhallisesti. Nämä delfiinit olivat väriltään aivan erilaisia kuin Kaikourassa näkemämme. Nämä olivat vaaleampia ja selästä lähes hopeita. Ja tietty pieniä. Mikäli oikein muistan niin täysikasvuisinakin nämä delfiinit ovat vain alle puolitoista metriä pitkiä.



Christchurchissa vietimme viimeisen Uudessa-Seelannin yömme. Kävimme illalla kaupungilla kävelemässä ja ihmettelemässä tyhjiä rakennuksia. Christchurchissa oli muutama vuosi sitten maanjäristys, joka tuhosi kaupunkia pahoin. Kaupungin teema olikin restart, kun se on yrittänyt saada tuhon jäljet korjattua ja luotua uutta hajonneen tilalle. Monessa paikassa olikin mahdollista lahjoittaa rahaa esim. kirkkojen korjaamiseen. Periksi kaupunkilaiset eivät missään tapauksessa olleet antaneet, vaan sisu ja uudelleen suosta ylös nousu paistoi kaikkialla. Kaupungin täysin tuhoutunut ostoskeskus oli korvattu siten, että liiketilat oli tehty sellaisiin kontteihin, joita näkee satamissa. Eikä se ollut mitenkään ankeannäköinen, väliaikaisratkaisu, vaan värikäs ja kekseliäästi toteutettu. Viimeinen yö vietettiin kuuden hengen dormissa ja en voi olla onnellisempi, että se oli viimeinen yö jaetussa huoneessa. Huoneen ihmisistä yksi kuorsasi koko yön, ei hetkeäkään hiljaista. Ja kaksi muuta säesti silloin tällöin, huhhuh. Kuorsaus on kyllä yksi inhottavimmista äänistä ja tällä reissulla sitä on saanut kuulla vähän liikaakin.









Pakattiin kamat lentokuntoon, hävitettiin kylmälaukku ja kaikki ruokatarvikkeet, palautettiin vuokra-auto ja suunnattiin lentokentälle. Neljäntoista tunnin päästä, Sydneyssä tehdyn välilaskun jälkeen, saavuimme Thaimaahan, jonka lämpö ja kosteus löi vasten kasvoja heti kentältä ulos päästyä, mutta Thaimaasta enemmän seuraavassa postauksessa.